i

i

perjantai 31. lokakuuta 2014

Hyvää viikonloppua!

viikonloppu


Perjantaina fiilis on aina jotenkin erityinen.
Viikonloppu edessä, mikä tietää yhdessäoloa perheen kanssa, lepoa, hyvää ruokaa ja sopivasti aktiivisuutta.
Viikon kovat treenit on takana, jäljellä kipeät lihakset ja energinen olo.
Lauantain ohjelmaan kuuluu tietysti voimajooga, mikä onkin ihana tapa rentoutua ja saada liikkuvuutta kroppaan. Mutta samalla voimajooga on tehokasta lihaskuntoharjoittelua, mikä vaatii keskittymistä ja tasapainoilua.

Oikein ihanaa viikonvaihdetta!

Sanna

tiistai 28. lokakuuta 2014

Käsilläseisonta-haaste osa 1

IMG_3094


Olen hyvin kiinnostunut erilaisista kehonhallintaa vaativista liikkeistä ja harjoituksista.
Olen myös pidemmän aikaa haaveillut hallitusta käsilläseisonnasta.
Usealla tulee varmasti ensimmäisenä mieleen ajatus, että enhän minä siihen pysty.
Kylmiltään se ei varmastai onnistukaan, mutta johdonmukaisella, asteittain tavoitetta kohti menevällä harjoittelulla siihen pystyy kuka tahansa.
On tärkeää muistaa, että tavoitteen saavuttaminen vaatii johdonmukaista ja säännöllistä harjoittelua, oli kyse mistä tahansa.

Niinpä, laitankin pystyyn käsilläseisonta-haasteen. Jaan teille pienin väliajoin videon, mikä sisältää yhden liikkeen, jota harjoitellaan seuraavan videon ilmestymiseen saakka.
Jokainen uusi liike on edellistä haastavampi ja vaativampi.

Tähän haasteeseen osallistuminen edellyttää, että sinulla on jonkin verran lihasvoimaa ylävartalossa ja käsivarsissa. Voit testata valmiutesi haasteeseen esimerkiksi olemalla punnerrusasennossa, pysytkö siinä minuutin verran niin, että vartalo pysyy suorassa linjassa? Onnistuuko 10 suorin jaloin tehtyä punnerrusta?

Tässä on ensimmäinen video. Liikkeen harjoittelemisen lisäksi tee videon lopussa olevia venyttelyliikkeitä päivittäin.








Yes, tästä tulee hauskaa!
Otatko haasteen vastaan?

Näkisin mielellään sinun versiosi kustakin liikkeestä.
Kuvia voi lähettää osoitteeseen:  inanawellness@gmail.com
(kuvia ei julkaista)

Jos et ole vielä mukana i n a n a wellness- treeneissä, voit liittyä mukaan milloin tahansa.
Päivittäin tehdyllä 15 minuutin harjoituksella saat tuloksia ällistyttävän nopeasti sekä saat paljon lisää energiaa päivääsi.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Viikkokalenteri 44



kuulailu

Joko on kuula/kuulat hankittu?
Kahvakuula-kuukausi on nimittäin aluillaan.
Muista hyvät alkulämppärit ja ei muuta kuin kuula käteen ja treenaamaan.
Tehokkaita hetkiä kuulailun parissa!

Sanna

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Viikkokalenteri 43


On uuden viikkokalenterin aika.
Tämä viikko mennään vielä tutulla kaavalla, eli iHiit- ja iPower- treeneillä.

Ensi viikolla viikkokalenteriin tulee muutosta.
Aloitamme kahvakuula-kuukauden.


Viikkokalenteri vaihtelee viikoittain niin, että joku viikko tulee kaksi uutta kahvakuulatreeniä ja taas toisella viikolla tulee yksi kahvakuulatreeni ja yksi voimajooga. Saadaan näin voimajooga-harjoituksiinkin uutta vaihtelua.

Eli marraskuun treenejä varten, sinun on hyvä omistaa kaksi kahvakuulaa, yksi raskaampi kuula 10-12kg  ja yksi kevyempi kuula 6-8kg.

Innostavia treenihetkiä uuteen viikkoon!

torstai 16. lokakuuta 2014

Leikitäänkö apinaa?

apinapotku


Nimittäin perjantaina iPower 7 treeniin sisältyy apinapotkuja.
Haastava, mutta samalla tosi hauska treeni tiedossa.
Tämä on taas yksi sellainen treeni, mikä jää mieleen ja minkä haluaa tehdä pian uudelleen.
Ehkä juuri sen rankkuuden takia. Harjoituksessa saa haastaa itseään tosissaan ja tsempata läpi treenin.
Syke katossa, hiki virtaa norona, lihakset hapoilla.
Kaikkensa antaneena, treenin jälkeen, on niin voittaja fiilis ja hyvä mieli, että sen tunteen haluaa kokea pian uudelleen.

Tsemppiä!


Sanna

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Lounas

IMG_3035

Tässä yksi esimerkki treenin jälkeisestä ateriasta:

Täysjyväriisiä
Kana-vihannesseos
Salaatti

KANA-VIHANNESSEOS
kanaa
ohuita vihreitä papuja
herne-maissi-paprika

SALAATTI:
Pehtoorin salaatti
Punainen salanova
Jääsalaatti
kurkkua
tomaattia
paprikaa
aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
Kidneypapuja

IMG_3043

tiistai 14. lokakuuta 2014

Suunnittelua, treenejä, kuvaamista, editointia

Viimeiseen neljään viikkoon on sisältynyt paljon suunnittelua, treenejä, kuvaamista ja editointia.
Nyt kaikissa treeneissä äänellinen ohjaus ja laadukas kuva.
Yhden kuukauden aloittelijan treenit ovat saaneet jatkoa toisesta aloittelijan treenikuukaudesta.
Eli nyt on mahdollisuus valmistautua myöhempiä, kovatehoisia treenejä varten kahden kuukauden aloittelijan treenijaksolla.
Tässä hieman maistiaisia viimeaikaisista treeneistä.


kuva 10


IMG_2781

kuva 2

kuva 5

kuva 6

kuva 7

Jos haluat päästä mukaan i n a n a wellness-treeneihin, ota yhteyttä sähköpostitse:

inanawellness@gmail.com

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viikkokalenteri 41

 
 
Viikon 41 uudet treenit ovat iHiit 6 (oman kehon painolla tehtävä harjoitus) ja iPower 6.
iPower 6- treenissä tarvitset käsipainot 3-5kg.
Vanhoissa treeneissä (iPower2, Treeni5) yritä pistää edellistä kertaa paremmaksi!
 
Tsemppiä viikkoon!
 
Sanna